sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Tahmeat broilerinsiivet

Annos tahmeita siipiä salaatin kera.

Tahmeat broilerin- tai kanansiivet (sticky wings) ovat hauskaa vaihtelua broileriruokiin. Jokaisen siiven jälkeen sormet on nuoltava tai pyyhittävä, ja aterian jälkeen jäljellä on kasa luita. Raikas salaatti, kuten esimerkiksi kesäkaalista tehty coleslaw tms. tasapainottaa tahmeutta ja monia makuja.

Olen nähnyt ohjeita, joissa neljälle varataan kilo raakoja siipipaloja, mutta söimme kahteen pekkaan 800 gramman rasiallisen, emmekä suinkaan ähkyyn saaneet itseämme.

Eri ohjeissa makeuden ja tahmeuden aikaansaavat ainesosat vaihtelevat. Tässä yksi versio.

Kahdelle

800 g maustamattomia broilerinsiipiä

2 isoa tai 3 valkosipulinkynttä murskattuna
1,5 tl sokeria
mustapippuria myllystä
3 rkl tummaa raakaruokosokeria tai fariinisokeria tai hunajaa
3 rkl makeaa chilikastiketta (sweet chili sauce)
3 rkl soijakastiketta
3 rkl ketsuppia
1,5 tl seesamiöljyä
1,5 tl raastettua tuoretta inkivääriä
seesaminsiemeniä
korianteria

Mausta siivet suolalla ja pippurilla ja anna maustua jonkin aikaa (esim. puolisen tuntia jääkaapissa). Sekoita marinadin ainekset, eli valkosipuli, sokeri, kastikkeet, ketsuppi, seesamiöljy ja inkivääri kulhossa. Lisää siivet ja kääntele, jotta marinadian leviää joka puolelle. Anna maustua, vähintään puolisen tuntia.

Kuumenna uuni 200–225 asteeseen. Nostele siipipalat (leivinpaperilla vuorattuun) uunivuokaan ja paista 30–35 minuuttia. Ripottele kypsien siipien päälle seesaminsiemeniä ja silputtua tuoretta korianteria.