tiistai 20. helmikuuta 2018

Paistetut silakkapihvit




Silakkapihvit, tuo mainio perinteinen perusruoka, jota kuitenkin tulee tehtyä turhan harvoin kotioloissa! Käryä ja hajuja silakkapihvien paistamisesta paistinpannulla kieltämättä tulee, ja useimmiten tuleekin tehtyä silakasta uuniruokia. Myös pihvit voi paistaa uunissa, ja silloin pääsee vähemmällä käryllä ja työllä. Toisaalta, uunissa paistetut silakkapihvit menettävät vähän maussa, sillä leivitys ja voissa paistaminen ovat yksi silakkapihveihin liittyvistä makuelämyksistä. Eihän se terveellistä ole, leivittää ja voissa paistaa, mutta jos sitä ei tee edes kerran vuodessa, niin ehkäpä terveys sen kestää.

Ohjeeni on melko vanhasta Herkutellaan kalalla -kirjasta (Gummerus 1995, kolmas painos), josta löytyy monta hyväksi havaittua ohjetta. Tuoreen tillin korvasin kuivatulla, koska tuoretta ei sattunut olemaan kotona. Tällä kertaa jääkaapissa oli mätitahnaa, joten käytin sitä.

Pihvien kanssa maistuisi perunamuusi, mutta keitetyt perunat sopivat myös hyvin. Meillä syödään useimmiten keitettyjä puikuloita pienellä voinokareella maustettuna. Lisäksi vihanneksia, esimerkiksi pakasteherneitä tai sekavihanneksia, kuumennettuina sekä pienellä suolamäärällä ja voinokareella maustettuna. Ja jos lautaselle mahtuu, niin etikkapunajuuria tai kurpitsapikkelssiä myös.

4 annosta
1 kilo kokonaisia tai
600 g silakkafileitä
Leivitys:
½ dl korppujauhoja
¼ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 mmt (valko)pippuria
Täyte:
1 rkl margariinia ja
2 rkl silputtua tilliä tai
2 rkl silputtua persiljaa tai
1 rkl mätitahnaa ja 1 rkl silputtua tilliä tai
2 rkl raastettua piparjuurta
Paistamiseen:
2 rkl voita tai voita ja öljyä
Lisäksi:
suolaa

Perkaa ja fileoi kalat, jos ostit kokonaisia. Huuhtele fileet ja valuta hyvin. Sekoita leivityksen ainekset kupissa ja ripottele sitä leivinpaperin päälle. Lado osa fileistä nahkapuoli alaspäin leivitysjauhojen päälle. Sivele päälle täytettä ja mausta suolalla. Laita uudet fileet maustettujen päälle, ja käännä, jotta molemmat puolet leivittyvät. Kuumenna puolet rasvasta paistinpannulla ja lisää fileet kun rasva on vaaleanruskeaa. Alenna lämpöä heti. Paista molemmilta puolilta noin 3 minuuttia. Paista loput pihvit samalla tavalla.

Olsson, Brita ym. Herkutellaan kalalla - maukkaita kala- ja äyriäisruokia. (Fiskkokboken) Suom. kati Appelqvist. Gummerus 1995, 3. painos.