sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Makaronilaatikko soijarouheesta


Lautasella annos makaronilaatikkoa soijarouheesta. Kuva: Tuula Leskinen

Pussillinen vaaleaa soijarouhetta uhkaa mennä päiväykseltään vanhaksi, joten ei muuta kuin hävikkiä estämään ja tekemään ruokia, joihin pannaan soijarouhetta! Tavallisimmin laitan soijarouhetta kasvishernekeittoon, mutten aina. En ole niin aktiivinen soijarouheen käyttäjä, että pussillinen kuluisi tuosta noin vain – ainakaan vielä.

Soijarouhepussin etiketissä on ohje makaronilaatikkoon. Hieman epäillein suhtauduin siihen, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Tein puolikkaan annoksen, josta tulikin kolme pienehköä tai kaksi tuhtia annosta. Ja täytyy kehua, tuli todella hyvää.

Ohjeessa käytetään tomaattipyreetä, mutta minulla oli vajaa desi aiemmin tehtyä mausteista tomaattikastiketta (pizzaa varten tomaattimurskasta keittämääni) jemmassa, joten käytin sen. Lisäsin kyllä kastikkeeseen mausteita lähes ohjeen mukaan.

2 isoa annosta
2 dl sarvimakaroneja (tummia)
vettä ja suolaa keittämiseen

1 dl vaaleaa soijarouhetta
½ sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 tl öljyä
1 prk tai puolikas tomaattipyreetä (1 prk 70 g)
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa (korvasin nämä yrtit 1,5 tl provencen yrtit -sekoitusta)
1 tl paprikajauhetta
½ tl cajun-maustetta
1/3 tl juustokuminaa
½ tl mustapippuria myllystä
3 dl vettä + 2/3 kasvisliemikuutiota
rippunen suolaa tarvittaessa

75 g juustoraastetta (punaleimaemmental)
1 dl ruokakermaa
1 muna
rippunen suolaa

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele pieni vuoka. Keitä makaronit lähes kypsiksi ja valuta. Kuullota öljyssä silputut sipulit, lisää valkosipuli vähän myöhemmin. Lisää mausteet ja tomaattipyree ja sekoita hetki. Lisää kasvisliemi ja soijarouhe. Anna kiehua kolmisen minuuttia. Yhdistä makaronit ja kastike. Sekoita joukkoon puolet juustoraasteesta. Kaada seos uunivuokaan ja levitä tasaiseksi. Kaada päälle suolalla maustettu kerma-munaseos. Kypsennä uunissa noin 25 minuuttia. Ripottele loput juustoraasteesta päälle ja kuorruta vielä 5–10 minuuttia. Anna makujen tasaantua hetki ennen tarjoilua. 

Soijarouheesta tehtyä makaronilaatikkoa vuoassa. Kuva: Tuula Leskinen

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Lohilaatikko



Lautasella annos lohilaatikkoa. Kuva: Tuula Leskinen

Vaihtelua perinteiseen kermapitoiseen kiusaukseen saa tekemällä laatikon munamaidolla eikä kermalla. Lohilaatikko maistuu minun suuhuni paremmalle kuin silakkalaatikko, josta minulle on jäänyt kouluvuosilta vähintäänkin jonkinlainen ennakkoluulo.

Käytin lohilaatikkoon viimeiset oman maan perunat, mikä tarkoitti sitä, että pienissä perunoissa oli kova työ kuoria ja viipaloida. Makuun perunoiden koko ei vaikuttanut. Perunoista suurin osa oli puikulaa, mutta joukossa oli myös annabellaa, joka on kiinteämpi lajike. Laatikko kypsyi sen verran pitkään uunissa, ettei eroa kiinteämmän tai jauhoisemman perunan välillä löytynyt. Puikula muuten sopii minun mielestäni hyvin laatikkoruokiin, eivät ne hajoa. Laatikkoon voi käyttää sitä lohta mitä sattuu käsillä olemaan. Tällä kertaa löysin kaupasta edullisesti kotimaista kylmäsavustettua kirjolohifileetä.

Neljä annosta
1 kg perunoita
150 g lohta (voi olla enemmänkin)
2 munaa
4 dl täys- tai kevytmaitoa
voita voiteluun ja pinnalle
suolaa
pippuria
tilliä, kuivattukin käy
Lisäksi sulatejuustoa ½ pkt, jos on.

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja viipaloi perunat. Viipaloi kala, jos se ei ole valmiiksi viipaloitu. Voitele vuoka. Lado pohjalle kerros perunaviipaleita ja sen päälle ripaus suolaa, pippuria ja kerros kalaa. Ripottele päälle kuivattua tilliä. Tee toinen samanlainen kerros. Päällimmäiseksi jätä perunakerros. Vatkaa munat kevyesti kulhossa, lisää maito, suolaa (vajaa 1 tl) ja rouhi valkopippuria myllystä.

Jos haluat käyttää sulatejuustoa, lisää sitä kerrosten väliin. Laita voinokareita pinnalle ennen uuniin laittamista. Laske uunin lämpötila heti 175 asteeseen kun laitat vuoan uuniin. Anna kypsyä 1½ tuntia. Tarjoa salaatin tai etikkasäilykkeiden kanssa. 

Lohilaatikkovuoka. Kuva: Tuula Leskinen