keskiviikko 28. elokuuta 2019

Paahdettu bataatti ja tomaatti-maapähkinäkastike


annos paahdettua bataattia ja maapähkinäistä kastiketta blogissa biscotista pottuvoihin. Kuva Tuula Leskinen

Nappasin vanhasta Kotiliedestä (2/2018) ohjeen paahdettuun bataattiin ja maapähkinäiseen kastikkeeseen. Annoksesta tuli maukas, mutta ehkä turhan kevyt pääateriaksi. Alkuruokana tai tietoisesti kevyenä ateriana tämä menee.

Neljä annosta
3 isoa bataattia
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa

tomaatti-maapähkinäkastike
1 prk säilykekirsikkatomaatteja
½ dl sokeroimatonta maapähkinävoita
2 rkl makeaa (?) soijakastiketta
1,5 rkl vaaleaa siirappia tai vaahterasiirappia
½ tl suolaa

Lisäksi
hienonnettua tuoretta basilikaa
2 rkl kurpitsansiemeniä (tai enemmän)
1 rkl seesaminsiemeniä (tai enemmän)

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja lohko bataatit, laita ne leivinpaperin päälle uunivuokaan ja kaada päälle öljy. Mausta suolalla. Paista uunissa noin 20 minuuttia.

Kastiketta varten kaada kirsikkatomaatit liemineen kattilaan ja lisää muut aineen. Keitä kymmenisen minuuttia välillä sekoittaen. Soseuta kastike. Tarjoile bataattilohkojen kanssa. Ripottele päälle basilikasilppua ja kuivalla pannulla paahdettuja siemeniä.