keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Paistettu marinoitu lohi

Lautasella ruoka-annos, jossa mm. lohta ja perunaa.

 

Vaihtelua paistettuun loheen saa marinoimalla kalan. Mielenkiintoisen marinadin löysin joskus jostakin lehdestä leikkaamastani ohjeesta, tosin muokkasin sitä vähän.

4 annosta

400–600 g lohta
2 (luomu)sitruunan mehu
1 sitruunan kuori raastettuna
1,5 dl vettä
2 tl fenkolinsiemeniä
reilu 1 rkl hunajaa1 tl suolaa
tuoretta tilliä
voita paistamiseen (tai voita ja öljyä)

Sekoita marinadin ainekset. Paloittele kala annospaloiksi ja nosta ne astiaan, johon ne sillä tavalla sopivasti mahtuvat, että marinadi peittää kalat. Peitä astia ja annan marinoitua jääkaapissa vähintään pari tuntia. Ennen paistamista valuta marinadi pois ja taputtele kala kuivaksi. Paista voissa.

Hyvää keitettyjen uusien perunoiden ja kermaviili- tai ranskankermakastikkeen kanssa.

Mainittakoon, että tämän reseptin toteutin Tenon loheen, jota saimme kalareissun tehneeltä.