sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Aamusämpylät



Viikonlopun tai vaikkapa loman aamua voi juhlistaa tuoreilla sämpylöillä. Taikina tehdään edellisenä iltana. Sämpylät leivotaan valmiiksi pellille, joka viedään yöksi joko jääkaappiin tai sopivan sään salliessa parvekkeelle. Ohjeeni on hieman muokattu Saara Törmän Saa vaivata -kirjan ohjeesta ja sitä on helppo muutella kaapista löytyvien puurohiutaleiden ja jauhojen mukaan.



















Kymmenen sämpylää
¼ pakettia hiivaa tai ½ pss kuivahiivaa
3 dl kylmää maitoa tai vettä
2 rkl öljyä
vajaa 1 tl suolaa
1 rkl hunajaa tai siirappia
1 dl kaura- tai muita puurohiutaleita
6,5 dl hiivaleipävehnäjauhoja tai esimerkiksi osa täysjyvää ja osa tavallisia vehnäjauhoja

Liota hiiva kylmään nesteeseen tai sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää nesteeseen suola, siirappi, öljy ja kaurahiutaleet. Lisää jauhot vähitellen vaivaten. Vaivaa taikinaa kunnes se alkaa irrota kulhon reunoista. Taikinan on tarkoitus jäädä pehmeäksi. Kumoa taikina jauhotetulle leivinalustalle ja leivo siitä kymmenen sämpylää. Nosta pellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle jauhoja ja peitä leivinliinalla, laita viileään. Aamulla nosta sämpyläpelti huoneenlämpöön uunin lämpiämisen ajaksi. Paista sämpylöitä 250 asteessa 10–15 minuuttia.