tiistai 21. helmikuuta 2017

Feta-pinaattipiirakka



Kasvispiirakka on siitä mukava ruoka, että sekä pohjaa että täytteitä voi muunnella paljon kulloistenkin mielitekojen tai kotoa löytyvien ainesten mukaan. Tällä kertaa laitoin pohjaan runsaasti täysjyvävehnäjauhoja ja täytteeseen puoli purkkia ranskankermaa (oli valmiina jääkaapissa) ja siihen lisäksi ruokakermaa. En tyytynyt yksinkertaiseen täytteeseen eli pinaattiin ja fetaan, vaan lisäsin kuullotetun sipulin ja yhden suippopaprikan. Paprikakin sattui olemaan valmiina jääkaapissa odottamassa käyttöä. Hyvää tuli. Piirakan voisi tehdä tuoreista pinaateista tai nokkosesta, kunhan ensin kevyesti ryöppää ne.

Noin 4 annosta
Pohja
100 g huoneenlämpöistä voita
3 dl jauhoja, joista 2 dl täysjyvävehnäjauhoja ja 1 dl tavallisia vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kylmää vettä

Täyte
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 suippopaprika tai puolikas tavallista punaista paprikaa
200 g fetajuustoa
150 g eli 1 pss pakastettua silputtua pinaattia (tai esim. 1 l tuoreita nokkosia)
2 dl ruokakermaa/kermaa
2 munaa
mustapippuria myllystä
ripaus muskottipähkinää
ripaus suolaa
ripaus yrttisuolaa (varovasti, feta on suolaista!)

Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe. Nypi voi ja jauhoseos ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina jauhotetulla kädellä voidellun piirakkavuoan (ø noin 24 - 26 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele taikina haarukalla ja laita hetkeksi jääkaappiin. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Esipaista pohjaa 10 minuuttia. Reunojen valumista voi estää laittamalla pohjan päälle rypistetyn leivinpaperiarkin ja sen päälle kuivattuja herneitä. Herneet voi käyttää moneen kertaan samaan tarkoitukseen.

Täytettä varten silppua sipuli ja laita kuullottumaan pannulle öljyyn. Lisää hetken kuluttua paprikasilppu ja anna hautua. Sulata pinaatti lautasella mikrossa, valuta ylimääräiset vedet pois tai nostele pinaatit haarukalla pannulle. Kypsennä hetki ja mausta. Riko munat kulhoon ja riko munien rakenne haarukalla. Lisää kerma ja sekoita. Lisää mausteita ja kasvikset pannulta. Lisää myös pieneksi kuutioitu feta. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia.

Paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä se lopussa leivinpaperilla. Anna piirakan asettua hetki ennen tarjoilua.