perjantai 25. elokuuta 2017

Sadonkorjuujälkiruoka

Venetsialaisia eli mökkikauden päättäjäisiä vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna. Teemaan sopii jälkiruoka kesän aikana säilötyistä sekä tuoreista marjoista ja yrteistä. Annoin homman lähteä lapasesta, ja laitoin kaikkia makeita hilloja mitä jääkaapista sattui löytymään, ja vielä yrttilaatikosta tuoretta minttua koristeeksi ja raikastukseksi. Itse asiassa annokseen tuli vielä pieni suklaaminttukeksi. Raikkaamman version saa käyttämällä marjoja hillojen sijaan, mutta joskus tekee mieli makeaa. Maustoin mascarponekerman liköörillä, mutta sokeri ja vaniljasokeri käyvät hyvin. Mascarponekermavaahdon laittaminen lasiin onnistuu helpoiten pursottimella. Hillon puolestaan saa laitettua nätisti pitkävartisella pirtelölusikalla. 

 


Herkullinen satokauden jälkiruoka syntyy yksinkertaisesti tuoreista marjoista, mitä sattuu juuri silloin olemaan, ja sokerilla maustetusta mascarpone-kermavaahdosta, ilman erikoisia kerrosasetteluja.

Neljälle
2 dl vispi- tai kuohukermaa
250 g mascarponea
sokeria
n. 3 rkl lakkalikööriä
oman maun mukaan esimerkiksi:
lakkakastiketta tai -hilloa
mansikka-mustikkahilloa
raparperihilloa
minttua

Vatkaa kerma ja lisää siihen mascarpone, sekoita tasaiseksi. Mausta, välillä makustellen, rippusella sokeria ja liköörillä. Laita annoslasin tai -kupin pohjalle hilloa ja pursota varovasti mascarponevaahtoa päälle. Laita taas kerros hilloa/marjoja ja pursota jälleen kerros mascarponevaahtoa. Anna makujen tasaantua jääkaapissa jonkin aikaa. Koristele annos esimerkiksi mintunlehdillä ja keksillä/vohvelilla.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kesäkeitto




Kesäkeitto on toisille inhokki ja toisille jokakesäinen herkkuruoka. Minä kuulun siihen joukkoon, jonka pitää saada kesäkeittoa kerran kesässä. Äitini osasi suurustaa keiton kananmunalla, ja hänen keittonsa oli erityisen maukasta. Mutta hyvää tulee myös omalla ohjeellani. Keiton voi suurustaa vehnäjauhoilla tai vaaleille keitoille tarkoitetulla pikasuurusteella. Yleensä jätän keiton suurustamatta, koska laitan mahdollisimman paljon vihanneksia ja koska perunat yleensä kypsyvät turhankin hyvin ja ne on silloin helppo muussata lautasella sakeuttamaan keittoa.

Neljä annosta
4–8 varhaisperunaa (hätätilassa keskikokoisia tavallisia)
pari varhaisporkkanaa
pala kukkakaalta esim. n. 300 g
½ pss pakasteherneitä (jos ei ole tuoreita herneenpalkoja riivittäväksi)
1 l maitoa, mieluiten täysmaitoa, mutta kevytmaitokin käy
kasvisliemikuutio
persiljaa (jos on)
suolaa
voita

Pese perunat hyvin. Vastanostetuista perunoista kuori lähtee saman tien. Kuori vanhat perunat. Pilko perunat melko pieniksi paloiksi. Kuori (tai vain pese jos on oikein tuoreita kesäporkkanoita) porkkanat ja pilko ne paloiksi. Huuhtele kukkakaali ja irrota siitä reilu lohko, joka pilkotaan pienemmäksi.

Laita perunat kattilaan ja lisää vettä sen verran, että perunat juuri peittyvät. Kiehauta ja lisää hieman suolaa, myös kasvisliemikuution voi lisätä jo tässä vaiheessa. Keitä hetki ja lisää sitten pienet porkkanapalat ja hetken kuluttua kukkakaali. Tarkoitus on saada vihannekset kypsiksi suurin piirtein samaan aikaan. Lisää viimeisenä pakasteherneet tai tuoreet herneet. Kun vihannekset ovat kypsiä, lisää maitoa ja kuumenna. Maistele suolan määrä. Tarvittaessa voi lisätä vähän esimerkisi yrtti- tai aromisuolaa. Ripottele valmiin keiton päälle persiljasilppua. Voita voi laittaa joko heti kattilaan tai vasta lautaselle. Toinen kun tykkää enemmästä voista ja toinen vähemmästä. Teelusikallisella–kahdella lautasta kohti pärjää hyvin.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Pissaladière niçoise eli sipulipaistos anjoviksen ja oliivien kera


Nizzasta ja ruokalajeista tulee ensimmäisenä mieleen salaatti, johon tulee mm. keitettyjä munia ja anjovista. Halusin tehdä alkuruuan nizzalaiseen tyyliin, ja olin jo suunnittelemassa salaattia, kun Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjaa selatessani törmäsinkin mielenkiintoiseen pissaladière niçoisen ohjeeseen. Kirjan mukaan nizzalaiseen tapaan kuuluu tehdä piiras leipätaikinapohjan päälle pizzan tapaan. Kuulosti vähän kevyemmältä kuin perinteisen piirakkataikinan pohjalle tehtynä.

Sipulipaistokseen tarvittavia aineksia ei ole helppo löytää pohjoisesta Suomesta. Aitoja öljyyn säilöttyjä anjoviksia eli sardelleja ei suinkaan ole jokaisessa oululaisessa marketissa, viimeksi etsin niitä turhaan herkkukauppana itseään mainostavasta ruokakaupasta. Haaparannan marketista sen sijaan on sardellisäilykkeitä löytynyt joka kerta kun olen etsinyt. Sardellisäilyke oli tällä kertaa valmiina, mutta ongelmaksi tulivat mustat kivettömät ja kuivaa Välimeren tyyppiä olevat oliivit! Sattumalta löysimme Keminmaan sittarista kuivia – siis ilman nesteitä säilöttyjä – kreikkalaisia kalamataoliiveja. Käytin niitä, ja ne sopivat omasta ja muidenkin paistosta syöneiden mielestä paistokseen erinomaisen hyvin.

Paistoksesta riitti neljälle nälkäiselle aikuiselle alkuruuaksi.

Hätäisen hommaa tämän paistoksen tekeminen ei ole, sillä sipuleja pitää ensin hauduttaa pitkään ja hartaasti! Hoppuilemalla ei tule hyvää! Kärsivällisyys palkitaan hyvillä makukokemuksilla.

900 g silputtua sipulia
4 rkl oliiviöljyä
4 persiljanoksaa, 1 timjaminoksa ja pieni laakerinlehti
2 kuorimatonta valkosipulin kynttä
½ tl suolaa
hieman jauhettua neilikkaa
hieman jauhettua valkopippuria

esipaistettu piirakkapohja piirasvuoassa tai pizzapohjatyyppinen hiivataikina levyksi kaulittuna.

8–10 sardellifilettä (anjoviksesta)
16 mustaa kivetöntä oliivia
1 rkl oliiviöljyä

Hauduta miedolla lämmöllä sipulisilppua, valkosipulin kynsiä, persiljan- ja timjaminoksia sekä laakerinlehteä oliiviöljyssä, kunnes sipulit ovat aivan pehmeitä. Tähän menee noin tunti. Vähintään. Nouki yrtit, valkosipulit ja laakerinlehti pois. Mausta neilikalla ja valkopippurilla sekä varovasti suolalla. Sardellit ovat suolaisia! Anna jäähtyä hetki. Sipuleiden kypsyessä tee taikina. (2 dl vettä, 20 g hiivaa, ½ tl suolaa, 2 rkl öljyä, 1 dl grahamjauhoa, n. 4 dl (durum)vehnäjauhoja) ja anna sen nousta.

Kauli kohonnut taikina levyksi. Levitä sen päälle sipulit ja asettele sardellit kauniiksi kuvioksi paistoksen pinnalle. Lisää oliivit. Tiputtele pinnalle öljyä.

Paista kuumassa (esim. 230 astetta) uunissa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

edit. 1.9. korjattu kirjoitusvirhe