torstai 20. syyskuuta 2018

Salla Korpela: P niin kuin papu


Suosittelen lämpimästi Salla Korpelan P niin kuin papu -keittokirjaa!

Itse kukanenkin voi tehdä osansa maailman pelastamiseksi, ja siinä ruokavalinnoilla on suuri merkitys. Jokaisella teolla on merkitystä, sillä pienistä puroista kasvaa suuri virta. Yksi tavallisen ihmisen keinoista torjua ilmastonmuutosta on syödä vähemmän lihaa, ja etenkin punaista lihaa. Ravinnosta pitää kuitenkin saada riittävästi ravinteita, mm. lihasta helposti saatavaa proteiinia. Pavut, linssit ja muut palkokasvit tarjoavat kasvipohjaisen proteiinin lähteen.

P niin kuin papu sisältää runsaasti sekä tuttuja että uusia ideoita palkokasvien käyttöön ruuanlaitossa. Aquafaba, eli kikhernesäilykkeen liemi, on melko uusi löytö korvaamaan kananmunaa. Jokainen ohje sopii kasvissyöjälle, ja suuri osa resepteistä on vegaanisia tai gluteenittomia tai ne voidaan helposti valmistaa sellaisina. Monen ohjeen lopussa on ohje vegaaniseen versioon.

Heti kirjan alussa löytyvät tarpeelliset ohjeet papujen, linssien ja herneiden liotukseen ja keittämiseen sekä hyvä taulukko Suomessa yleisesti saatavista pavuista ja linsseistä liotus- ja keittoaikoineen sekä englanninkielisine nimineen. Aiheellinen on varoitus olla syömättä kypsentämättömiä tai huonosti kypsennettyjä papuja (erityisesti punaisia kidneypapuja).

Kirjan ohjeita kokeillessa kannattaa pitää mielessä johdannossa mainittu huomautus siitä, että ohjeita ei tarvitse noudattaa tarkasti ja se, että ohjeessa mainitun papulajin voi yleensä vaihtaa toiseen. Esimerkiksi kokonaisina pysyvät vihreät, ruskeat ja mustat linssit voi korvata toisilla.

Pidin siitä, että monessa ohjeessa käytetään savupaprikajauhetta. Pavut vaativat vahvoja mausteita, ja savupaprika on omiaan antamaan makua. Itse käytän savupaprikaa varovasti, koska sen maku lyö helposti läpi. Joissakin ohjeissa käytetään grillattua, öljyyn säilöttyä paprikaa. Ei löydy pohjoisen kaupoista öljyyn säilöttyä grillattua paprikaa, Oulustakaan, ainakaan tätä kirjoittaessani. Haaparannan marketista Ruotsin puolelta löytyy, mikä vinkiksi pohjoisen asukeille kerrottakoon.

Pieni miinus muuten mainiolle kirjalle tulee siitä, että joissakin ohjeissa on pieniä epätarkkuuksia. Esimerkiksi papupaellan ainelistassa on sitruuna, mutta ohjeen puolella siitä ei löydy mainintaa. Toiseksi, heti ensimmäisen ohjeen kohdalla törmäsin myöhemminkin esiintyvään ilmiöön, eli kuvassa on varmasti murusteltu kulloisenkin annoksen päälle fetaa, mutta ohjeessa ei sitä mainita. Paputostadan ohjeessa fetamurut mainitaan, mutta ihan varmasti kuvassa ei ole fetamuruja, eikä kuvan avokadoviipaleista löydy mainintaa tekstin puolelta. Pieniä mokia, ajatellen sitäkin, että ohjeita ei todellakaan ole tarkoitettu noudatettavaksi tunnontarkasti, mutta pistipä silmään.

Kirjan selkeät valokuvat on ottanut Anna Autio.

Tähän mennessä blogista löytyvät tulisesta linssikeitosta vähemmän voimakas versioja versioni papupaellasta.

Korpela, Salla ja Autio, Anna. P niin kuin papu. Into Kustannus 2018. Pyydetty arvostelukappale kustantajalta.

Papupaella


Pannulla paellaa.Kuva: Tuula Leskinen

Paellasta tulee ensimmäisenä mieleen läpimitaltaan todella suuri matala pannu täynnä riisiä, kasviksia, lihaa ja äyriäisiä suloisessa sekamelskassa ja sahramilla maustettuna. Espanjalaisklassikon voi toki toteuttaa monin eri tavoin, ja oma rakkain versioni on vain kasviksia ja riisiä sisältävä kasvispaella.

Tuoreessa P niin kuin papu -kirjassa on ohje – yllätys, yllätys – papupaellaan. Muokkasin alkuperäistä ohjetta vähän, ja hyvä tuli. Teen toistekin, ja siksi kirjaan ohjeen tähän.

Alkuperäisestä ohjeesta poikkesin mm. öljyn suhteen. En laittanut yksinomaan oliiviöljyä, vaan käytin puolet ja puolet rypsi- ja oliiviöljyjä. Chilihiutaleet korvasin ripauksella chilijauhetta ja vähäisellä määrällä Sambal oelek -tahnaa. Riisiä ohjeessa oli 5 desiä, mutta koska tarkoitus ei ollut ruokkia suurta joukkoa nälkäisiä, vähensin määrän kolmeen desiin, joka oli pakkauksen mukaan neljän hengen annos.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin kypsiä pieniä valkoisia papuja, kypsiä kidneypapuja ja kypsiä ruskeita papuja, mutta jätin tällä kertaa kidneypavut väliin. Säilykkeistä saa kypsät pavut kätevämmin kuin itse liottamalla ja keittämällä, ja kohtuullisen edullisestikin. Pakasteherneitä laitoin summanmutikassa vajaan puolikkaan pussillisen, kun ohjeessa oli desi. Kirjassa muuten huomautetaan, ettei ohjeita tarvitse noudattaa tunnontarkasti (paitsi siltä osin, että pavut on kypsennettävä hyvin ennen syömistä)! Eli papulaatuja ja niiden määriä voi joustavasti vaihdella. Ainesluettelossa mainitaan 1 iso sitruunaa, mutta ohjeessa ei kerrota miten sitä käytetään. Usein sitruunaviipaleita tuodaan tarjolle paellan kanssa, mutta minä laitoin mehua paellan joukkoon valmistusvaiheen lopussa. Grillattuja, öljyyn säilöttyjä paprikoita on todella vaikea löytää täkäläisistä eli oululaisista kaupoista. Viimeksi olen ostanut niitä Haaparannalta. Espanjalaiset oliivit voi varmastikin korvata vaikkapa kreikkalaisilla, mutta löytyipä kaupasta espanjalaisiakin.

Neljä reilua annosta
1 rkl rypsiöljyä + 1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
hieman sahramia
hieman chilijauhetta ja/tai chilitahnaa/chilihiutaleita
1tlk tomaattimurskaa
1 tl savupaprikaa + 1 tl tavallista
3 dl risottoriisiä
7 dl kasvislientä
2 dl kypsiä valkoisia papuja valutettuina ja huuhdottuina
2 dl kypsiä kidneypapuja valutettuina ja huuhdottuina
2 dl kypsiä ruskeita papuja valutettuina ja huuhdottuina
1 dl pakasteherneitä
1 grillattu, öljyyn säilötty paprika
1 dl espanjalaisia oliiveja
1 sitruunan mehu (viipaleita tarjolle)
persiljaa

Silppua sipuli ja valkosipulit. Kuumenna öljy laakeassa paellapannussa, isossa paistinpannussa tai vastaavassa. Kuullota sipuleja hetki. Lisää riisit (voi lisätä myöhemminkin) paprikajauheet ja chili ja kuullota pieni hetki. Lisää tomaattimurska ja kasvisliemi. Ota kauhalla hieman kuumaa lientä ja sekoita siihen sahrami, lisää se sitten paellan joukkoon. Anna kiehua lähes riisin kypsymisen ajan, kannen alla tai ilman. Paella pysyy mehevämpänä, jos pitää kannen päällä. Sekoita riisin kypsymisen loppuvaiheessa pavut, herneet ja paprika mukaan kuumenemaan ja kypsymään. Paellan voi antaa hautua miedolla lämmöllä myös vähän pidempään kuin mitä riisit vaativat. Kannattaa makustella!

Tarkista suola ja mausteet ja lisää pienehkön sitruunan mehu, tarvittaessa suolaa ja pippuria. Ripottele pinnalle persiljasilppua. Säilötyn paprikan voi viipaloida pinnalle tarjoiluvaiheessa ellei sitä laita aikaisemmin mukaan.



torstai 13. syyskuuta 2018

Änglamat, ruotsalainen jälkiruoka



puolukkainen jälkiruoka. Kuva: Tuula Leskinen

Hyvä ja helppo jälkiruoka löytyy naapurimaan perinnejälkkäreistä. Tästä löytyy netistä monenlaisia muunnelmia, mutta perinteisin lienee korppuihin ja puolukkahilloon perustuva versio.

Neljälle:
2 dl vispi- tai kuohukermaa
1,5 dl puolukkahilloa
4 korppua tai 8 pienempää keksiä paloiteltuina

Vispaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon hillo ja korpun- tai keksinpalat. Laita joko isoon tarjoilukulhoon tai annoskuppeihin. Keksimurut voi laittaa myös annoskulhon pohjalle.

Vaihtoehtoisesti hillon voi korvata tuorepuolukoilla (tai pakaste-) ja sokeroimalla kermavaahdon. Korppujen tilalla voi käyttää kakkupohjaa tai mitä keksejä kotona sattuu olemaan. Jouluisen version saa käyttämällä piparkakkuja.

Puolukkahillon voi vaihtaa vadelmahilloon tai sitten voi käyttää tuoreita marjoja. Kermaa voi keventää vaihtamalla puolet Philadelphia-juustoon.