torstai 29. joulukuuta 2016

Kasvispyörykät



Tällä ohjeella tulee iso annos kasvispyöryköitä, mutta pakastin on onneksi keksitty. Samalla vaivalla saa useamman aterian ainekset. Kasvispullat ovat hyviä kermaviilikastikkeen kanssa, usein keitän kaveriksi perunoita tai couscousia, tai teen perunamuusin. Kasvispyttipannuun ne sopivat hyvin. Pyörykät voi paistaa pannulla, mutta kätevämmin ja vähärasvaisemmin pyörykät syntyvät uunissa.

Ohjeessa on aiheellinen varoitus maustamisesta. Mausteita on helppo lisätä mutta niitä ei saa pois taikinasta. Joskus olen maustanut taikinan reilummalla kädellä, ja se on maistunut ikävällä tavalla. Eli ei kannata heti laittaa ohjeessa mainittuja enimmäismääriä mausteita.

Ohjeen olen ottanut talteen Kodin Kuvalehden välissä tulleesta ruokaohjekalenterista, vuosi on jäänyt merkitsemättä.

3 porkkanaa
1 palsternakka
3 sipulia
4 perunaa
1 pienehkö bataatti
2–4 rkl voita tai öljyä
3 munaa
1dl korppujauhoja
2–3 dl vaaleaa soijarouhetta
200 g, 1 prk kermaviiliä
2–4 tl suolaa
1–3 tl sitruunapippuria
ripaus chiliä

Kermaviilikastikkeeseen esimerkiksi
1 prk kermaviiliä, kevyttä tai tavallista
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa tai yrttisuolaa
vähän mustapippuria myllystä
1–2 tl sinappia

Raasta kasvikset ja hauduta niitä rasvassa miedolla lämmöllä paistinpannussa kannen alla kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä.

Sekoita raasteen joukkoon munat, korppujauhot, kermaviili, soijarouhe ja mausteet.

Pyörittele pellille leivinpaperin päälle pieniä pyöryköitä.  Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 20–30 minuuttia, paistinpannulla 5–10 minuuttia.





sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Sahrami-pekaanibiscotit




Joulun aikaan sahramilla maustetut joulupullat voi korvata sahramilla maustetuilla biscoteilla. Tai vaikka leipoa molempia.


Noin 40 biscottia

sahramia
2 rkl Cointreau-likööriä
100 g voita
1 muna
1 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja (210 g)
1 tl leivinjauhetta
1 dl pekaanipähkinöitä
1 appelsiinin raastettu kuori





Hienonna hyppysellinen sahramia (ohjeessa peräti 0,5 g, mutta se on turhan paljon) morttelissa, sekoita likööriin ja anna seistä yön yli. Alkosta likööriä saa kätevissä pikkupulloissa.
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Rouhi pekaanipähkinät.  Sulata voi. Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää muna-sokerivaahtoon likööri, voi, jauhot sekä appelsiininkuoriraaste ja sekoita.  Kumoa taikina jauhotetulle leivinalustalle ja muotoile taikinasta kaksi noin 30 cm pötköä ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Paista uunin keskiosassa 15–20 minuuttia. Anna jäähtyä pelillä. Leikkaa reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä pellille.  Kuivata 75-asteisessa kiertoilmauunissa noin 40 minuuttia.

Ohje ruotsalaisen Allt om Mat -ruokalehden kirjasta Herkullista joulua (Julkokboken). Suom. Jaana Iso-Markku.  Alkuteos ilmestyi 2011 ja suomennos 2012 Otavan kustantamana.

Rakuunabroileri




Periaatteessa rakuunalla maustetut broilerin rintafileet kypsyvät nopsaan, mutta kun valmistus pitäisi aloittaa jo edellisenä päivänä, pitenee prosessi huomattavasti. Siksi tätä mainiota broileriruokaa Mysi Lahtisen (HS:n Kuukausiliittestä, ei päivämäärätietoja) tapaan tulee tehtyä lähinnä sunnuntaisin. Olen käyttänyt ruokaan samaa tavaraa vähän eri nimellä myynnissä olevia ja vähän eri tavalla leikattuja broilerin rintapaloja, ohutleikkeitä ja fileepihvejä, lopputuloksessa ei ole juuri eroja. Lahtisen ohjeessa marinadiin käytetään sinappijauhetta, mutta ei kannata ostaa purkillista sinappijauhetta kaappiin vanhenemaan, jos ei sinapin teko ole mielessä. Dijonin sinappi toimii hyvin, ja jos sitä ei sattuisi juuri sillä hetkellä olemaan kotona, niin turaus tavallista väkevää sinappia saa kelvata.

Neljälle:
n. 400 g broilerin rintafileitä

marinadi:
0,5 dl ruokaöljyä
2 tl hunajaa
2 tl sinappia (sinappijauhoa)
1 sitruunan mehu
1–2 rkl kuivattua rakuunaa



paistamiseen voita ja mustapippuria

kastikkeeksi:
2 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 dl kerma
rakuunaa

Notkista hunaja astiassa mikrossa jos et käytä juoksevaa hunajaa. Lisää hunajaan öljy, sinappi ja sitruunamehu. Sekoita hyvin. Lisää kuivatut rakuunat. Laita broilerit kannelliseen astiaan tai vahvaan muovipussiin. Kaada marinadi lihojen päälle ja kääntele lihoja marinadissa. Anna marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Sulata pannulla voi. Öljykin käy. Kun voi on kuohahtanut, ripottele pannulle hieman mustaa pippuria, ja paista sitten lihapalat kauniin ruskeiksi. Lisää veteen tehty vahva kanaliemi. Anna kiehua, kääntele paloja ahkerasti, kunnes liika liemi alkaa haihtua. Vähennä lämpöä ja lisää kerma pannulle. Kääntele paloja jälleen. Lisää vielä rakuunaa. Sopivan pienet palat kypsyvät noin kymmenessä minuutissa.

Tarjoile esimerkiksi keitetyn ohran tai riisin ja mustaherukkahyytelön kanssa. Basmatiriisi sopii erityisen hyvin. Mustaherukkahyytelön lisäksi rinnalle sopii makuja tasapainottamaan esimerkiksi virolainen kaalisalaatti tai kurpitsapikkelssi.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Virolainen kaalisalaatti



Virolaisen kaalisalaatin ohjeen olen leikannut talteen vuosia sitten jonkin sanomalehden ruokapalstalta, ja on ohje tullut vastaan sen jälkeenkin siellä sun täällä. Eikä ihme, sillä salaatti on herkkua. Todella hyvä lisuke kaikenlaisten ruokien seuraan tai vaikka paljaaltaan syötäväksi. Teen tätä nykyään jouluksi ja joskus muulloinkin, kun makunystyrät kaipaavat juuri tätä aavistuksen etikkaista ja makeaa makua. Kaali pehmenee hyvin kuumassa liemessä. Pehmenemistä auttaa myös kevyt survominen esimerkiksi kapustalla ennen muiden ainesten lisäämistä. Salaatti säilyy pitkään hyvänä jääkaapissa.
                     
1 kg keräkaalia
0,5 kg porkkanoita
1–2 dl öljyä
2–3 valkosipulinkynttä

Liemi
1 l vettä
1 dl sokeria
vajaa 1 rkl (mineraali)suolaa
1–1,5 dl väkiviinaetikkaa









Raasta tai leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Raasta porkkanat ja viipaloi valkosipulit. Sekoita isossa kulhossa tai kattilassa. Lisää öljy. Kiehauta vesi, sokeri ja suola. Lisää etikka ja kaada liemi kiehuvana kasvisten päälle.  Sekoita ja peitä kannella.  Säilytä kylmässä seuraavaan päivään, jolloin salaatti on valmista. Purkita lasitölkkeihin, valmista salaattia liemineen tulee noin 2,5 litraa.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Yksinkertainen linssi-porkkanakeitto



Arkikeitto syntyy kätevästi porkkanoista ja punaisista linsseistä. Lisäksi vain öljyä, sipulia, tomaattimurskaa ja kasvislientä sekä vähän mausteita, niin se on siinä. Terävyyttä keittoon saa chilillä, tuoreella, tahnana tai jauheena.  Keiton voi maustaa tuoreilla yrteillä, jos niitä sattuu olemaan. Tuore timjami sopii keittoon hyvin, tai vaikkapa lehtipersilja. Annokseen voi lisätä esimerkiksi smetanaa, ranskankermaa, nokareen tuorejuustoa tai raejuustoa, mutta se maistuu ilman näitäkin. Keitto sopii hyvin pakastettavaksi

Neljä annosta
1 sipuli
1 rkl öljyä
4 porkkanaa
1 tuore chili siemenet poistettuna ja pieneksi silputtuna (tai sambal oelek -tahnaa)
400 g tomaattimurskaa
8 dl kasvislientä (2 kuutiota)
1,5 dl punaisia linssejä
suolaa
pippuria
provencen yrttejä, kuivattua basilikaa tms.


 

Kuullota sipulisilppua öljyssä kattilassa. Lisää kuutioiksi pienityt porkkanat, chilisilppu, tomaattimurska ja kuuma kasvisliemi. Keitä viitisen minuuttia. Lisää kuivattuja yrttejä jos käytät niitä. Lisää huuhdotut linssit ja keitä vielä kymmenen minuuttia, kunnes linssit ovat kypsyneet. Mausta muutamalla myllyn pyöräytyksellä mustapippuria ja tarvittaessa suolalla.  Makustele. Tarvittaessa lisää esimerkiksi hieman sitruunamehua tai yrttisuolaa. Lopuksi silppua pinnalle esimerkiksi tuoretta lehtipersiljaa.