torstai 29. joulukuuta 2016

Kasvispyörykät



Tällä ohjeella tulee iso annos kasvispyöryköitä, mutta pakastin on onneksi keksitty. Samalla vaivalla saa useamman aterian ainekset. Kasvispullat ovat hyviä kermaviilikastikkeen kanssa, usein keitän kaveriksi perunoita tai couscousia, tai teen perunamuusin. Kasvispyttipannuun ne sopivat hyvin. Pyörykät voi paistaa pannulla, mutta kätevämmin ja vähärasvaisemmin pyörykät syntyvät uunissa.

Ohjeessa on aiheellinen varoitus maustamisesta. Mausteita on helppo lisätä mutta niitä ei saa pois taikinasta. Joskus olen maustanut taikinan reilummalla kädellä, ja se on maistunut ikävällä tavalla. Eli ei kannata heti laittaa ohjeessa mainittuja enimmäismääriä mausteita.

Ohjeen olen ottanut talteen Kodin Kuvalehden välissä tulleesta ruokaohjekalenterista, vuosi on jäänyt merkitsemättä.

3 porkkanaa
1 palsternakka
3 sipulia
4 perunaa
1 pienehkö bataatti
2–4 rkl voita tai öljyä
3 munaa
1dl korppujauhoja
2–3 dl vaaleaa soijarouhetta
200 g, 1 prk kermaviiliä
2–4 tl suolaa
1–3 tl sitruunapippuria
ripaus chiliä

Kermaviilikastikkeeseen esimerkiksi
1 prk kermaviiliä, kevyttä tai tavallista
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa tai yrttisuolaa
vähän mustapippuria myllystä
1–2 tl sinappia

Raasta kasvikset ja hauduta niitä rasvassa miedolla lämmöllä paistinpannussa kannen alla kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä.

Sekoita raasteen joukkoon munat, korppujauhot, kermaviili, soijarouhe ja mausteet.

Pyörittele pellille leivinpaperin päälle pieniä pyöryköitä.  Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 20–30 minuuttia, paistinpannulla 5–10 minuuttia.