maanantai 21. marraskuuta 2016

Yksinkertainen linssi-porkkanakeitto



Arkikeitto syntyy kätevästi porkkanoista ja punaisista linsseistä. Lisäksi vain öljyä, sipulia, tomaattimurskaa ja kasvislientä sekä vähän mausteita, niin se on siinä. Terävyyttä keittoon saa chilillä, tuoreella, tahnana tai jauheena.  Keiton voi maustaa tuoreilla yrteillä, jos niitä sattuu olemaan. Tuore timjami sopii keittoon hyvin, tai vaikkapa lehtipersilja. Annokseen voi lisätä esimerkiksi smetanaa, ranskankermaa, nokareen tuorejuustoa tai raejuustoa, mutta se maistuu ilman näitäkin. Keitto sopii hyvin pakastettavaksi

Neljä annosta
1 sipuli
1 rkl öljyä
4 porkkanaa
1 tuore chili siemenet poistettuna ja pieneksi silputtuna (tai sambal oelek -tahnaa)
400 g tomaattimurskaa
8 dl kasvislientä (2 kuutiota)
1,5 dl punaisia linssejä
suolaa
pippuria
provencen yrttejä, kuivattua basilikaa tms.


 

Kuullota sipulisilppua öljyssä kattilassa. Lisää kuutioiksi pienityt porkkanat, chilisilppu, tomaattimurska ja kuuma kasvisliemi. Keitä viitisen minuuttia. Lisää kuivattuja yrttejä jos käytät niitä. Lisää huuhdotut linssit ja keitä vielä kymmenen minuuttia, kunnes linssit ovat kypsyneet. Mausta muutamalla myllyn pyöräytyksellä mustapippuria ja tarvittaessa suolalla.  Makustele. Tarvittaessa lisää esimerkiksi hieman sitruunamehua tai yrttisuolaa. Lopuksi silppua pinnalle esimerkiksi tuoretta lehtipersiljaa.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Omena-kaurapaistos kahdelle



Joskus tekee mieli jälkiruuaksi omena-kaurapaistosta, mutta vain sen yhden annoksen. Siinä tapauksessa kannattaa paistos tehdä annosvuokaan. Jos ei satu olemaan sopivia vuokia käsillä, voi paistoksen tehdä vaikka muumimukiin. Vielä lämpimän – ei kuitenkaan tulikuuman – paistoksen päälle kun laittaa nokareen vaniljajäätelöä, niin saa aivan ihanan syksyisen makuelämyksen. Mausteita voi vaihdella, mutta ainakin sokeria ja kanelia tarvitaan. Mantelilastut eivät ole välttämättömiä, mutta ne antavat mukavaa makua. Parhaiten paistokseen sopivat kotimaiset omenat.

Kahden hengen annokseen tarvitaan:
2 omenaa
noin 1 rkl sitruunamehua
25–30 g voita
0,5–0,75 dl kaurahiutaleita
2 rkl mantelilastuja
2 rkl sokeria
0,5 tl kanelia
ripaus jauhettua inkivääriä
ripaus jauhettua neilikkaa




Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele kaksi pientä annosvuokaa. Kuori ja pilko omenat, jaa vuokiin. Valuta/purista päälle sitruunamehua, sekoita vähän. Sulata kattilassa voi, lisää kaurahiutaleet, mantelilastut ja mausteet. Lisää kaurahiutaleita sen verran, että rasva imeytyy niihin sopivasti. Sekoita. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita. Jaa seos omenoiden päälle. Paista uunissa noin 25 minuuttia. Käännä uunista lämpö pois ja anna paistoksen hautua (jos maltat) vielä. Joka tapauksessa annan vuokien asettua hetki uunista ottamisen jälkeen. Ennen tarjoilua lisää päälle vaniljajäätelöä.







Tomaattinen lammaspata



Tykkään pitkään padassa haudutetusta lampaasta. Hätäisen hommaa padan hauduttaminen ei ole, mutta talvisena viikonloppuna on aikaa odotella ruokaa. Ruhon osalla, liemillä ja lisukkeilla saa patoihin vaihtelua. Tällä kertaa tein tomaattipainotteisen padan. Alkuperäisessä ohjeessa (Eeva Salosen Ruokatorstai) lihaksi tulee luutonta lampaan lapaa, mutta Oulun kauppahallissa käydessäni tarjolla oli vain luullista (karitsan) lapaa. Luuttomana sen kilohinta olisi ollut jotakin aivan muuta. Lihakauppias kuitenkin surautti lavan pienempiin paloihin. Annoin padan muhia reilusti ohjetta pidempään ja lisäsin sipulin määrää.

Vajaa kilo lampaan tai karitsan lapaa (luutonta lihaa n. 600 g)
3 rkl  (rypsi)öljyä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
500 g paseerattua tomaattia
1,5 dl punaviiniä (lihalientä, jos ei ole viiniä)
1 prk, 70 g tomaattipyrettä
1 lihaliemikuutio
1 kanelitanko
1 laakerinlehti
ripaus sokeria
tuoretta timjamia
suolaa, mustapippuria

Leikkaa lampaanliha pienemmiksi paloiksi, parhaimmillaan sivuiltaan muutaman sentin levyisiksi paloiksi. Kuori sipulit ja leikkaa ne muutamaan lohkoon. Kuori valkosipulin kynnet ja leikkaa viipaleiksi.

Kuumenna padassa öljy ja ruskista huoneenlämpöiset lihapalat muutamassa erässä. Siirrä lihat odottamaan. Kuullota padassa sitten hetki sipulilohkoja (padassa pitäisi olla öljyä ruskistamisen jäljiltä) ja lisää hetken kuluttua valkosipulit. Kuullota lisää. Pane lihapalat takaisin pataan ja kaada paseerattu tomaatti päälle. Huuhtele tölkki tilkalla vettä ja kaada pataan. Sekoita tomaattipyree punaviiniin tai lihaliemeen ja lisää pataan, ripottele päälle hieman sokeria. Laita pataan kanelitanko ja laakerinlehti.

Anna hautua kannen alla liedellä noin 3 tuntia. Lisää tarvittaessa vettä.

Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla sekä tuoreella timjamilla.

Hyvää keitettyjen (puikula)perunoiden tai täysjyväriisin kanssa.   




maanantai 7. marraskuuta 2016

Kevyt kurpitsakeitto




Kasvissosekeitot ovat siitä kivoja, että niistä saa kevyempiä tai tukevampia (sano kaloripitoisempia) pienellä muuntelulla. Samalla saa vaihtelua makuun. Keitto sopii alkuruuaksi tai kevyeksi ateriaksi leivän kera.

Noin 6 annosta
1 myskikurpitsa, reilu kilo, josta tulee noin 800 g paloja
3 sipulia
1,25 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 tl suolaa (maista ensin!)
½ tl yrttisuolaa
myllystä vähän mustapippuria
tuoretta timjamia




Halkaise ja viipaloi kurpitsa pienempiin lohkoihin. Poista ensin puolikkaista siemenet. Kuori sitten pienemmät lohkot ja leikkaa sitten lohkot paloiksi. Kuori ja silppua sipulit. Laita kattilaan. Lisää vesi ja liemikuutiot, anna kiehua vähintään puoli tuntia, jotta kasvikset kypsyvät pehmeiksi. Soseuta ja mausta.

Muunnelmia:
3 rkl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
Kuullota ensin sipuleita öljyssä, lisää sitten kurpitsat ja kuullota lisää. Lisää hetken päästä vesi ja muut ainekset.

Lisää keittoon tuorejuustoa, maustamatonta tai eri tavoin maustettua, valmistamisen loppuvaiheessa. Vaihtoehtoisesti lisää keittoon ½–1 paketillista sulatejuustoa nokareina, sekoita kunnes juusto sulaa. Tai vaihtoehtoisesti lisää 2 dl kermaa/ruokakermaa.

Tarjoiluun:
paahdettuja kurpitsansiemeniä/ranskankermaa/raejuusto/krutonkeja.






lauantai 5. marraskuuta 2016

Tomaattinen härkiskastike



Härkis on hyvää! Pääosin härkäpavusta koostuva kasvisvalmiste on monikäyttöinen. Sitä voi laittaa esimerkiksi sinne mihin muuten laittaisi jauhelihaa. Kypsänä tuotteena se voi nopeuttaa ruuanlaittoa. Lisäsin härkistä tomaattikastikkeeseen ja söin täysjyväpastan kera. Päälle raastoin parmesaania. Hyvää tuli. Yhdestä varttikilon rasiasta saa kastikkeen neljälle. Laitoin vain yhden purkillisen (500 g) tomaattimurskaa, jolloin kastikkeesta tuli patamainen. Seuraavalla kerralla laitan kaksi purkillista. Jääkaapissa sattui olemaan puolikas paprika, jonka pilkoin mukaan. Paprika ei yleensä ole tomaattikastikkeeni vakioaines.

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 prk tomaattipyrettä (70 g)
½–1 paprikaa
1–2 prk tomaattimurskaa
1 rs härkistä (250 g)
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl chilitahnaa (sambal oelek)
1 tl kuivattua basilikaa
mustapippuria
ripaus sokeria
hieman aromisuolaa (tarvittaessa)


Silppua sipuli ja kuullota sitä öljyssä. Lisää myös paprikapalat. Kun sipuli alkaa olla kuullottunut, lisää valkosipulisilppu ja tomaattipyre. Kypsennä hetki ja lisää sitten tomaattimurska. Mausta. Kypsennä jälleen hetki ja lisää sitten härkis. Anna kastikkeen kuumentua kunnolla. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Jos pastan/riisin tms. keittoaika on kymmenen minuuttia tai enemmän, kannattaa vesi laittaa kiehumaan heti alkuvaiheessa.