tiistai 20. maaliskuuta 2018

Maa-artisokkakeitto 2



Maa-artisokkakeittoon laitetaan tavallisesti vähän sipulia ja pari jauhoista perunaa. Tällä ”perunattomalla” ohjeella tuli myös hyvää. Törmäsin ohjeeseen, jossa valmiin keiton pinnalle silputtiin korianteria ja lisäksi laitettiin ohueksi suikaloitua tai karkeaksi raastettua porkkanaa. Aivan hyvää oli sekin, mutta korianterin voimakas maku kilpailee turhan vahvasti maa-artisokkien oman hienostuneen maun kanssa. Jatkossa suosin persiljaa, tai olen laittamatta mitään.

1 kg eli kaksi pussillista maa-artisokkia
1 l kasvislientä (kuutioista)
1 sipuli
öljyä
2 dl kermaa, kevytkermakin käy, tai maustamaton tuorejuusto
suolaa tarvittaessa
muskottipähkinää (vaihtoehtoisesti mustapippuria)
pinnalle tuoretta persiljaa silputtuna tai tuoretta korianteria
tarvittaessa sitruunamehua

Kuullotetaan sipulisilppu öljyssä, lisätään sitten vettä ja kasvisliemikuutiot (tai vedenkeittimessä esikuumennettu vesi) ja kiehautetaan. Lisätään kuoritut ja pilkotut maa-artisokat ja keitetään parikymmentä minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Soseutetaan keitto sauvasekoittimella ja lisätään kerma. Kuumennetaan ja tarkistetaan maku, lisätään vähän mustapippuria ja suolaa, jos tarpeen.

Maa-artisokka tummuu nopeaan kun sen on kuorinut, siksi teen niin, että kuorin palan, huuhtaisen sen ja heitän saman tien kiehuvaan kasvisliemeen. Kuorimisessa on hyvä olla kaveri, niin homma sujuu nopeammin. Tavallisempi vaihtoehto on laittaa kulhoon kylmää, sitruunamehulla terästettyä vettä, ja laittaa sinne kuoritut maa-artisokat odottamaan keittoon lisäämistä. Jos sitruunaa jää käyttämättä, voi sitruunamehua puristaa vähän keittoonkin, mutta keittoa kannattaa makustella ensin, ja miettiä että onko tarvetta.