perjantai 16. maaliskuuta 2018

Papu-pastakeitto



Tämän ihanan talveen sopivan italialaisen keiton olen löytänyt eräästä keittokirjastani*. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kuivattuja papuja, jotka ensin liotetaan ja sitten keitetään kypsiksi. Helpointa on käyttää valmiita säilöttyjä papuja, esimerkiksi valkoisia papuja tomaattikastikkeessa (kastikkeineen) tai papusekoituksia. Öljyn määrää olen vähentänyt alkuperäisestä ja käyttänyt osaksi säilöttyjen kuivattujen tomaattien öljyä. Jos keittoa on syömässä vain kaksi, jää siitä lämmitettäväksi maukasta pataa, keitosta kun tulee pataa pastan imettyä nestettä.

 

1–2 isoa sipulia
3 valkosipulin kynttä
2–3 rkl oliiviöljyä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk (70 g/1–2 rkl) tomaattipyrettä
(1–2 kasvisliemikuutiota)
1 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa (tai muita kypsiä papuja)
1–2 tl kuivattua oreganoa
n. 9 dl vettä (vedenkeittimessä esikuumennettuna)
n. 90 g pientä pastaa
n. 125 g aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
1 rkl silputtua korianteria tai lehtipersiljaa
suolaa
mustapippuria myllystä
(yrttisuolaa)
pinnalle parmesaaniraastetta

Silppua sipulit ja hauduta pehmeäksi öljyssä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja hauduta hetki. Lisää sitten tomaattipyre ja -murska, vesi ja oregano. Lisää myös kasvisliemikuutio tai pari murusteltuna, jos haluat. Keittele kymmenkunta minuuttia. Lisää pavut kastikkeineen, jos käytät papuja tomaattikastikkeessa -säilykettä. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää sitten pasta. Sekoita alkuun. Keitä, kunnes pasta on kypsää. Mausta yrteillä, pippurilla ja suolalla. Ripottele annoksen päälle juustoraastetta.

*Kirjani on Veronica Sperling & Christine McFadden ed. The Complete Book of Italian Cooking. Parragon 1998.