torstai 19. heinäkuuta 2018

Seitanpihvit


Teki mieli kokkailla jotakin erikoista kesäisen lauantain ja vieraiden kunniaksi. Idean seitanpihveihin sain ystäväni Facebookissa jakamasta linkistä. Kyse oli Chokochili-bloginBBQ-seitanpihveistä grilliin. Ohjeessa on hyvältä vaikuttava ohje marinadin lisäksi itse pihveihin, mutta oikaisin, ja ostin seitanpihviainekset pussissa. Aineksia oli reilu pari sataa grammaa, ja siitä riitti viidelle syöjälle (vain yksi kasvissyöjä, lihansyöjille oli muutakin tarjolla) ja vielä jäi koirallekin vähäsen maisteltavaa. Valmisaineksissa on sekin hyvä puoli, ettei kaappiin jää happanemaan gluteenijauhoja, jos aivan heti ei tulisikaan innostusta tehdä seitania uudestaan.

 

Saapa nähdä jääkö valmis grillauskastike jääkaapin uumeniin, vai muistanko käyttää sitä johonkin. Ostamassani kastikkeessa on erityisen vahva maku, enkä ole aivan varma, onko se minulle mieluinen. Joka tapauksessa kuva kastikkeesta saa olla tämän ohjeen kuvana. Kävi nimittäin niin, että pihvit katosivat parempiin suihin ennen kuin hoksasin käyttää kameraa. En todellakaan aio tehdä pihvejä heti uudelleen vain kuvan takia. Seitanpihvit näyttävät valmiina samoilta kuin jos ne olisi tehty broilerin fileepihveistä ja käytetty tummaa marinadia/kastiketta.

Seitanpihveissä on melko vahva gluteenin maku, mutta se peittyy kohtuullisen hyvin voimakkaaseen marinadiin. Ehkä kikhernejauhoja lisäämällä makua voi edelleen lieventää. Pihvien koostumus on melko sitkeää, ja jäin miettimään, auttaisiko rouheisuutta lisäävän aineksen (hernerouhe?) lisääminen. Joka tapauksessa seitanpihvit päihittävät niin koostumuksensa kuin makunsa puolesta grillattavat kasvisnakit tms.

En noudattanut yleistä ja pussissakin ollutta ohjetta keittää seitanpötkö tai siitä leikatut viipaleet mausteliemessä ennen paistamista, vaan laitoin Chokochili-blogin ohjeen mukaan pihveiksi leikatut seitanit uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsensin ne uunissa marinadin kanssa. Tämän vaiheen tein edellisenä päivänä.

Seuraavana päivänä paistoin pihvit ulkona muurikalla (kaasupoltin käytössä) ja tarjoilin lisukkeeksi coleslawta ja niin ikään muurikalla paistettuja polentapaloja. Tarkoitus oli sivellä pihvejä paistamisen aikana säästyneellä marinadilla, mutta unohdin purkin jääkaappiin. Unohduksesta ei ollut haittaa.

Kaapissa ei ollut Bourbon-viskiä, joten laitoin sitä jota oli, eli ei-niin-savuisen-makuista. Minulla ei myöskään ollut kuivattua rosmariinia, joten käytin keittiöni yleismaustetta, eli Provencen yrttisekoitusta. Alkuperäisen marinadin ohjeen valkosipulijauheen korvasin tuoreella. Vaahterasiirappia oli valmiiksi kotona, mutta jos sitä ei olisi ollut, olisin ehkä käyttänyt vaaleaa leivontasiirappia. Ainoa ostamani tarvike oli valmiskastike, jota pitänee käyttää seuraavaksi grillattavan broilerin mausteeksi.

Marinadi
1,5 dl valmista savunmakuista grillauskastiketta
1,5 dl vettä
0,5 dl rypsiöljyä
0,75 dl vaahterasiirappia
0,5 dl Bourbon-viskiä
1–2 valkosipulin kynttä puristettuna
1 tl suolaa
1 tl kuivattua rosmariinia (Provencen yrttejä)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Valmista ensin seitanpihvit, joko valmispakkauksesta tai jonkin netistä löytyvän ohjeen mukaan, mutta älä keitä taikinaa, vaan leikkaa se viipaleiksi. Taputtele pihvit sopivan kokoisiksi ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle.

Sekoita kaikki marinadin ainekset ja kaada se pellille pihvien päälle.

Paista pihvejä uunissa noin 20 minuuttia. Valele pihvejä marinadilla 1–2 kertaa paistamisen aikana. Jos tarkoitus ei ole grillata, eikä marinadikastike ei ole riittävän siirappista, tai pihvit ole saaneet väriä pintaansa, voi käyttää uunin grillivastusta. Jos pihvit vielä grillataan, voi niitä sivellä pellille jääneellä marinadilla.

Paljastetaan, että ostin pihviainekset Ruohonjuuresta, vaikka tämä päivitys ei olekaan ns. kaupallinen yhteistyö. Samasta kaupasta löytyy myös gluteeni- ja kikhernejauhoja.