torstai 30. toukokuuta 2019

Marjapaistos


marjapaistos annosvuoassa. kuva: tuula leskinen

Toukokuu lähenee loppuaan ja vielä löytyy viimevuotisia marjoja pakastimesta. Tein Eeva Salosen Ruokatorstain mukaan jälkiruuaksi marjapaistoksen, ja yllätyin kuinka hyvää tuli. Annos vaikutti isolta, muttei tehnyt lainkaan tiukkaa syödä se pari tuntia varsinaisen aterian jälkeen.

Laitoin neljään annosvuokaan suurin piirtein saman verran jokaiseen marjaseosta, jossa eniten oli vadelmia, saman verran mansikoita, jonkin verran hilloja ja vähän mustikoita.

Paistoksen voi tehdä pieneen, halkaisijaltaan alle 20 senttiseen vuokaan.

Neljä annosta
1 l pakastemarjoja (minulla oli vähemmän)
hunajaa jos marjoissa ei ole sokeria
Taikina:
1 sitruunan raastettu kuori
50 g voita (tai margariinia)
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1,5 dl kookoshiutaleita

Levitä marjat vuokaan tai jaa pikkuvuokiin. Pese sitruuna ja raasta kuoresta vain keltaista osaa.  Sekoita pehmeään voihin sitruunankuoriraaste, vehnäjauhot, sokeri ja kookoshiutaleet. Levitä taikina marjojen päälle. Paista 200 asteen uuninlämmössä noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Söimme ensin kaksi, kahdestaan kun olimme ja seuraavana päivänä lämmitin jääkaappikylmät annokset mikrossa. Aivan oli hyvää lämmitettynäkin.