torstai 9. joulukuuta 2021

Kaakaolla maustetut piparkakut – skoonelaiset piparkakut

leivinpaperin päällä sydämen ja tähden mallisia piparkakkuja.
Kaakaolla maustetut piparkakut.


Löysin vanhasta Otavan keittokirjastani mielenkiintoiselta kuulostavan piparkakkureseptin. Muuten perusohje, mutta taikina maustetaan myös kaakaolla. Vastapaistettuina piparkakut eivät olleet kovinkaan ihmeellisiä, mutta muutaman päivän jälkeen maut tulivat hyvin esiin. Koostumus on kovahko. Tein puolikkaan annoksen alkuperäisestä ohjeesta. Minulla oli jemmassa avattu pussi valmista piparkakkumausteseosta, jossa on samat mausteet kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten käytin sitä vastaavan määrän. Tähän ohjeeseen kirjaan alkuperäiset mausteet.

 

250 g voita
250 g tummaa siirappia
250 g fariinisokeria

2,5 rkl kaakaota
0,5 rkl inkivääriä
0,5 rkl kanelia
0,5 rkl jauhettua neilikkaa
0,5 rkl soodaa

vajaa 0,5 kg vehnäjauhoja (noin 1 l)

 

Lämmitä kattilassa voi, siirappi ja fariinisokeri välillä sekoittaen, kunnes sokeri sulaa. Lisää kaakaojauhot ja mausteet. Anna jäähtyä. Lisää joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Kaada taikina leivinpöydälle ja vaivaa notkeaksi. Leivo taikina 4 cm tangoksi. Kääri leivinpaperiin ja sujauta pötkö tai pötköt muovipussiin. Pane jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. (Leikkaa terävällä veitsellä ohuita viipaleita ja paista 200 asteessa.) Taikinan voi kaulia ohueksi ja ottaa (pyöreällä) muotilla kakkuja. 

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Kermainen linssikeitto

Ruudullisen liinan päällä paketti ja linssejä.


Sakean, jopa muhennosta muistuttavan keiton ulkoasu on kaikkea muuta kuin houkutteleva, mutta onneksi maku pelastaa. Varsinkin lämmitettynä keitto on mitä oivallisinta. Idea keitolle tuli Valion nettisivuilta löytyneestä ohjeesta.

4 annosta

1 sipuli
1–2 valkosipulinkynttä
1 iso tai 2 pienempää porkkanaa
lohko valkokaalta
1–2 rkl öljyä
2 dl punaisia linssejä
n. 8 dl vettä
1–2 kasvis- tai kanaliemikuutiota
2–3,3 dl ruokakermaa (10 %)
n. 2 rkl sweet chili sause -kastiketta
hieman mustapippuria
hieman paprikajauhetta
tarvittaessa suolaa

Tarjolle raejuustoa, jos tekee mieli ja vaaleaa hyvää leipää.

Kuullota öljyssä pieniksi hienonnettuja vihanneksia, kunnes sipuli kuullottuu ja muut vähän pehmenevät. Lisää vesi, kiehauta ja lisää huuhdellut linssit. Lisää myös liemikuutiot, kerma ja maustekastike. Keitä parikymmentä minuuttia. Linssit ovat todennäköisesti hajonneet keittoon ja saostaneet sen. Paprikajauhe antaa hieman väriä keittoon. Yleensä laitan tomaattisosetta linssikeittoon, mutta tällä kertaa jätin sen väliin.



keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Lämmin sitruuna-fetasalaatti

Lautasella värikkäitä kasviksia ja fetajuustoa.


Aivan mahtavia makuja syntyy sitruunan, fetan ja oliiviöljyn, mintun ja kasvisten yhdistelmänä. Lämmin salaatti on myös kauniin värikäs. Netistä löydetty ohje tallentuu tänne blogiin varmasti tulevia uusia käyttökertoja varten.

Kahdelle:

pieni luomusitruuna
2 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
2 tl kuivattua oreganoa
½ tl sokeria
½ + ½ tl suolaa
1 rs (n. 100 g) kirsikkatomaatteja, mielellään oransseja
1 keltainen paprika
1 punasipuli tai ½ suurehkosta punasipulista
1 pkt fetaa (n. 200 g)
¼ tl mustapippuria myllystä
1 rkl punaviinietikkaa
tuoretta minttua

Pane uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Pese sitruuna. Leikkaa puolikas isosta tai pieni sitruuna noin puolen sentin viipaleiksi. Poista mahdolliset siemenet. Kuumenna vesi kattilassa ja keitä sitruunaviipaleita pari minuuttia. Siivilöi ja laita kuivumaan talouspaperin päälle.

Sekoita 1 rkl öljyä, 1 tl kuivattua oreganoa, sokeri ja suola. Laita sitruunaviipaleet öljyyn ja sekoita. Levitä sitten sitruunaviipaleet uunipellille leivinpaperin päälle ja pane uuniin noin puoleksi tunniksi.

Nosta uunin lämpötila 220 asteeseen. Huuhtele ja valuta kirsikkatomaatit. Pistele ne haarukalla tai hammastikulla. Kuutioi paprika sekä kuori ja lohko sipuli. Laita pellille. Lisää feta isoina paloina tai kokonaisena. Sekoita joukkoon loppu öljy, oregano, suola ja pippuri. Paahda uunissa 15–20 minuuttia.

Pirskottele valmiin annoksen päälle viinietikkaa ja minttua.   

Uunipellillä kasviksia ja fetajuustoa.


  

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Kanamakaronilaatikko

makaronilaatikkoa lasivuoassa.


Pääsinpä minäkin kokeilemaan makaronilaatikon tekemistä keittämättömillä makaroneilla. Ja kanajauhelihalla, muistaakseni en ole tehnyt kanamakaronilaatikkoa aiemmin edes perinteisellä tyylillä. K-ruokalehden ohje vaikutti simppeliltä, joten otin sen pohjaksi.

6 annosta

1 isohko sipuli
400 g kanajauhelihaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
n. 1 tl currya
paprikajauhetta
ripaus savupaprikajauhetta
ripaus chilijauhetta
provencelaista yrttisekoitusta

1 rs yrttimaustettua tuorejuustoa
1 pss, 400 g tummia sarvimakaroneja

1 l kevytmaitoa
2 munaa
1 tl suolaa
1 tl curryjauhetta
paprikajauhetta
juustokuminaa
ripaus chilijauhetta

juustoraastetta, juusto maun mukaan

Kuori ja silppua sipuli. Paista jauheliha ilman lisättyä rasvaa pinnoitetulla paistinpannulla. Lisää sipuli ja kypsennä, kunnes sipuli on kuullottunut. Mausta.

Voitele laakea uunivuoka. Levitä sille makaroni ja sekoita joukkoon jauheliha-sipuli sekä tuorejuusto nokareina. Tee munamaito ja kaada se päälle. Tasoita pinta.

Kypsennä 200 asteessa 45–50 minuuttia uunin alatasolla. Halutessasi ripottele pinnalle juustoraastetta ja pane vuoka takaisin uuniin, ja anna kypsyä lisää kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä.

Tarjoa esim. porkkanaraasteen ja tomaattiviipaleiden kera. Tämä makaronilaatikko ei välttämättä kaipaa ketsuppia.

 

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Munakoiso-härkislasagne

uunivuoassa lasagnea, jonka pinnalla on tomaattiviipaleita.


Muuntelin vähän Hesarista löytynyttä vegaanisen lasagnen ohjetta ja totesin, että reseptiä voi huoleti muokata edelleen. Hyviä makuja saa aikaan monella tavalla. Tämän kasvislasagnen idea on munakoisoviipaleiden käyttö ja se, ettei perinteistä juustoista béchamel-kastiketta tule (mikään ei varmastikaan kiellä tekemästä).

2 munakoisoa, yhteensä vähintään puoli kiloa

oliiviöljyä, suolaa

Tomaattikastikkeeseen

1–2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

1 iso sipuli

valkosipulia maun mukaan

härkistä tai 2 dl tummaa soijarouhetta tai jotakin vastaavaa (nyhtökaura)

1 prk punaista pestoa

1 pieni prk tomaattipyrettä

400­­–500 g tomaattimurskaa

vähän vettä

suolaa

mustapippuria

chilijauhetta tai -tahnaa

ripaus sokeria

vähän sitruunamehua

tuoretta basilikaa tai kuivattuja yrttejä (provencen yrttisekoitusta)


Juustokastikkeeseen:

250 g Koskenlaskija ruoka ja dippi -sulatejuustoa, maustamatonta tai maustettua (käytin cheddaria)

loraus maitoa tai 2 dl ruokakermaa tai vastaavaa

tai jotakin muuta viritystä valkokastikkeen sijaan, tai sitten valkokastike ja juustoa.


n. 12 lasagnelevyä

pinnalle kirsikkatomaatteja/tomaatteja ja juustoraastetta, esim. emmentalia, parmesaania tai jotain muuta vahvaa juustoa.

 

Aloitetaan munakoisojen käsittelystä. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Huuhtele munakoisot ja viipaloi ne (pitkittäin) noin puolen sentin viipaleiksi. Levitä viipaleet leivinpaperin päälle pellille, ripottele pinnalle suolaa ja anna tekeytyä jonkin aikaa. Pyyhi sitten pinnalle kertynyt neste talouspaperilla. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja paista uunissa parikymmentä minuuttia. Munakoisot voi paistaa myös paistinpannulla, mutta homma käy hitaammin.

Kastiketta varten kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä öljyssä. Lisää hetken kuluttua härkis (tai soijarouhe) ja kääntele. (jos käytät soijarouhetta, lisää jonkin ajan kuluttua pari desiä vettä). Lisää pesto, tomaattipyre ja -murska. Sekoita. Lisää mausteita ja hauduta hetki.

Sipaise uunivuoka öljyllä. Laita alimmaksi tomaattikastiketta, levitä päälle lasagnelevyjä, ja niiden päälle munakoisoviipaleita. Lisää sitten tomaattikastiketta ja vähän juustokastiketta. Säästä juustokastiketta päällimmäiseksi kerrokseksi. Laakeaan uunivuokaan tuli kolme lasagnelevykerrosta. Päällimmäiseksi laitoin tomaattikastiketta, juustokastiketta ja tomaattiviipaleita. Pinnalle ripottelin (joulun ajan pitkään kypsytettyä salaneuvos-juustoa) juustoraastetta.

Kypsennä 200 asteessa noin 45 minuuttia.