keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Juustoinen kasvisraastekeitto





Helppo, nopeahko ja maukas keitto syntyy Eeva Salosen Ruokatorstai-kirjan ohjeella tai sitä hieman muunnellen. Kasviksia ja mausteita voi vaihdella mielitekojen tai kaappitilanteen mukaan, ja esimerkiksi perunat voi jättää kokonaan pois. Perusohjeessa ei ole palsternakkaa, naurista tai aromisuolaa, mutta kirjan ohjeessa keittoon lisätään tuoretta kirveliä ja persiljaa.

                      Neljä annosta
                      1 l kasvislientä kuutioista
                      1 sipuli tai salottisipuli pieniksi kuutioiksi pilkottuna
                      2 porkkanaa
                      3 perunaa
                      1 palsternakka
                      pala lanttua
                      pienehkö nauris
                      pala mukulaselleriä
                      100 g sulatejuustoa
                      mustapippuria
                      kuivattua basilikaa
                      ripaus kuivattuja Provencen yrttejä
                      tai tuoreita yrttejä, kuten kirveliä ja persiljaa
                      aromisuolaa (yrttisuolaa)

Kiehauta litra vettä ja lisää kasvisliemikuutiot. Kuori ja raasta kasvikset, jotka voit heitellä kattilaan sitä mukaa kuin ne saa raastettua. Paloittele sulatejuusto ja lisää nokareet kattilaan. Lisää kuivattuja yrttejä. Keitä noin 10 minuuttia. Mausta mustapippurilla ja makustele. Lisää tarvittaessa aromisuolaa tai yrttisuolaa. Jos käytät tuoreita yrttejä, lisää ne vasta lopuksi.

Tarjoa tuoreen leivän kera.