maanantai 7. maaliskuuta 2016

Crème Brûlée

Uunivanukkaista suosikkini on crème brûlée, sulatetulla sokerilla kuorrutettu vanukas. Tätä reseptiä (Arla) on helppo muuttaa sen mukaan, montako annosta tarvitaan.



Neljälle

4 dl täysmaitoa (tai kermaa ja kevytmaitoa)
4 rkl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
4 keltuaista
½ vaniljatangon sisus ja tanko
4 rkl tummaa ruokokidesokeria tai tavallista hienoa sokeria


Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Kuumenna maito, sokeri, vaniljatangon kaavittu sisus ja tanko sekä maissitärkkelys kattilassa. Lisää seos kevyesti vatkattujen keltuaisten joukkoon. Ongi vaniljatanko pois. Kaada seos siivilän läpi annosvuokiin. Asettele vuoat esim. isoon uunivuokaan ja kaada vuokaan kuumaa vettä (vedenkeittimellä kätevimmin) noin pikkuvuokien puoliväliin tai vähän yli. Kypsennä uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka, eli vanukkaat voi aivan hyvin tehdä tarjoilua edellisenä päivänä. Ennen tarjoilua ripottele pinnalle sokeria ja sulata sokerit pienellä kaasukäyttöisellä polttimolla. Toinen vaihtoehto on sulattaa sokeri uunissa grillivastuksen alla. Anna jäähtyä hetki ja nauti rouskuvan sokerin ja pehmeän vanukkaan makoisista mauista.