keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Sitruuna-sahramibroileri – joojeh kabah


Sitruunassa, sipulissa, sahramissa ja jogurtissa marinoitu ja grillissä paistettu broileri on tavallinen iranilainen linturuoka, ainakin mikäli uskomme Sabrina Ghayourin Persiana-keittokirjaa. Kirja tarjoaa yksinkertaistetun version, jonka voi paistaa myös uunissa. Sen verran poikkesin kirjan ohjeesta, että paistoin broilerit 230 asteessa enkä mahdollisimman kuumassa uunissa ja että merisuolahiutaleiden sijaan käytin tavallista hienokiteistä merisuolaa ja pienensin hieman annosta.

Hyvää tuli, ja varmasti teen tätä kesällä grillillä. Tarjosin broilerit riisin, tuoresalaatin ja kreikkalaisen jogurtin kanssa. Toisena päivänä pilkoin ylijääneet palat pienemmiksi, kuumensin mikrossa ja asettelin tortillaletun päälle, jolle olin ensi sivellyt kreikkalaista jogurttia, broilereiden päälle vähän tuoresalaattia ja lisää jogurttia. Tortillan taittelin paketiksi ja nautiskelin hyvällä ruokahalulla.



Netistä löytyy ohjeelle myös muita muunnelmia. Esimerkiksi sitruunan tilalla voi käyttää limeä, mausteeksi lisätä jauhettua mustapippuria (myllystä) ja sahramin voi jättää pois.


Neljälle:

3 isoa sipulia halkaistuina ja ohuiksi viipaleiksi leikattuina
3 sitruunan mehu
3 rkl oliiviöljyä
1 tl jauhettua kurkumaa
noin 300 g kreikkalaista jogurttia
1 rkl suolaa
ripaus sahramin säikeitä
3 rkl kiehuvaa vettä
4 isoa broilerin rintafilettä isohkoiksi paloiksi leikattuina

Sekoita sipuliviipaleet, sitruunamehu, oliiviöljy, kurkuma, jogurtti ja suola isossa kulhossa. Hiero sahrami huhmareessa, kaada päälle kiehuva vesi ja anna hautua muutama minuutti. Lisää broilerit seokseen ja sekoita. Lisää sahramiliemi ja sekoita uudelleen. Peitä kulho kelmulla ja anna marinoitua jääkaapissa vähintään tunti, mielellään yön yli.

Laita sitten uuni kuumenemaan noin 230 asteeseen ja vuoraa pelti leivinpaperilla. Nosta broilerit ja sipulit reikäkauhalla marinadista ja levitä ne uunipellille. Paista noin 20–25 minuuttia.



Ghayour Sabrina. Persiana. Suom. Jenna Yli-Knuuttila. Gummerus 2016.  (Kirjastosta lainattu)