maanantai 23. tammikuuta 2017

Spätzle



Ostin jokin aika sitten alennusmyynnistä teräksisen, siis konepestävän, perunapuristimen vanhan ja rakastetun mutta työläästi tiskattavan puristimen tilalle. Pakkauksessa kerrottiin uuden puristimeni käyttömahdollisuudeksi myös spätzlen tekemisen. Espanjan kielestä suomennettuna vempeleen nimeksi tuli taikinapuristin.
 
Spätzle on saksalais-itävaltalaistyyppistä tuorepastaa, jossa taikina puristetaan reikäisen levyn läpi kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen kypsymään. Taikinasuikaleiden annetaan kiehua hetki, kunnes ne nousevat pintaan, ja sitten ne kerätään reikäkauhalla uuninkestävään astiaan. Minä tein niin, että kun olin puristanut satsin taikinaa reikälevyn läpi, leikkasin nauhat ruokaveitsellä poikki ja erottelin niitä kattilassakin veitsellä toisistaan. Jos ei ole sopivaa puristinta käytössä voi taikinan keittää pieninä nokareina.

Spätzle tarjotaan yleensä kullankeltaisiksi voissa paistettujen sipulirenkaiden kera tai ruskistetun voin kanssa. Jossakin päin tavataan tarjota spätzleä linssimuhennoksen kanssa, tai sunnuntaipaistin lisukkeena. Kokeilemassani ohjeessa käytetään sipulia ja koko homma vielä gratinoidaan runsaan juuston kanssa uunissa. Hyvää tuli, ja annoksesta riitti vielä lämmitykseen. Lisukkeena tarjosin linssi-makkarapataa. Siitäkin riitti lämmitykseen. Lämmitysvaiheessa paistoin spätzlet voissa paistinpannulla ja linssi-makkarapadan kuumensin mikrossa.

Kahdelle (iso annos)
1 iso sipuli
voita sipulin paistamiseen
200 g vehnäjauhoa (osa täysjyvää)
2 munaa
1 dl vettä
ripaus (1/3 - 1/2 tl) suolaa
ripaus muskottipähkinää
keittämiseen esim. 3 l vettä ja 1 rkl suolaa
100 g raastettua emmentaljuustoa




Sekoita jauhot ja mausteet kulhossa. Lisää munat ja sekoita. Lisää vielä vettä, jotta saat pullataikinaa löysemmän mutta lättytaikinaan paksumman taikinan. Pursota osa taikinasta puristimen läpi, leikkaa pätkiksi. Kun kaikki ovat nousseet pintaan, kerää reikäkauhalla uuninkestävään vuokaan. Spätzlet pysyvät lämpiminä jos pidät vuokaa uunissa (200 asteessa). Kun koko taikina on käytetty, lisää pinnalle voissa paistetut sipulit, vähän pippuria myllystä ja juustoraaste. Ohjeessa laitettiin juustoa spätzlekerrosten väliin, mutta minä laitoin vain päälle. Laita koko komeus uuniin ja nosta lämpötilaa 250 asteeseen. 

Vanha ja uusi perunapuristin