maanantai 31. joulukuuta 2018

Uunissa haudutettu poronkäristys


poronkäristystä lautasella

En ole vielä kirjannut tähän blogiin äidiltä oppimaani ja siis aitoa, alkuperäistä ja oikeaa käristyksen reseptiä, enkä paljasta sitä tälläkään kertaa. Käristyksen ehdottoman kaverin eli pottuvoin ohjekin on vielä julkaisematta. Mutta hyvän käristyksen tein kaupan mainoslehtisessä olleen ohjeen mukaelmalla.

Ostin poron paistikäristystä pakasteena 400 gramman pakkauksen. Halusin kunnon lihaa, enkä jänteitä täynnä olevaa purukumia (nimimerkki kerran pettynyt). Varmastikin Uuden Seelannin paliskunnan saksanhirvestä voi saada aivan yhtä hyvää. Ohjeessa käytettiin muutama siivu pekonia, mutten muistanut ostaa sitä.

4 annosta
400–500 g käristystä, pakaste
1 sipuli
1 pullo tai tölkki (33 cl) alkoholitonta tummaa olutta
2 dl vettä
2 rkl mustaherukkahyytelöä (jos on)
2 rkl soijakastiketta
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 laakerinlehti
rypsiöljyä ruskistamiseen

Anna lihan sulaa jonkin aikaa ennen ruskistamista. Olen oppinut ruskistamaan käristysviipaleet hieman kohmeisina, joten perinteinen huoneenlämpöisen lihan ruskistaminen ei tässä tapauksessa ole tarpeen.

Ruskista lihaviipaleet muutamassa erässä ja siirrä kannelliseen (rauta)pataan. Ruskista myös silputtu sipuli, ja lisää pataan lihojen joukkoon. Huuhtele pannu oluella ja kaada olut pataan. Lisää myös mausteet ja vesi. Hauduta liedellä tai uunissa 175 asteessa vähintään puolitoista tuntia. Haudutin tällä kertaa käristyksen uunissa, ja tulos oli erittäin hyvä.