maanantai 26. kesäkuuta 2017

Lippukakku


Juhannuspäivän ja Suomen lipun päivän kunniaksi innostuin tekemään lippukakun, johon sain idean Kodin parhaat juhlat -kirjasta. Alkuperäisessä ohjeessa lippukuvio tehdään nonparelleilla, mutta kaupassa ei ollut sopivan sinisiä nonparelleja. Mutta kaulittavaa sokerimassaa löytyi, ja valkoisesta ja sinisestä massasta tulikin hyvä päällyste. Kääretorttupohjasta saa leikattua lipun malliset levyt. Netistä löytyivät lipun mittasuhteet, jotka tosin menivät vähän pieleen lopullisessa toteutuksessa kun kakku olikin isompi kuin mitä sen piti olla, enkä ottanut sitä huomioon ristiä leikatessa. Mutta ajatus on tärkeintä ja ensi kerralla paremmin! Täytteeksi laitoin rahka-kermavaahtoa, banaaniviipaleita ja pakastimesta löytyneitä hilloja. Kermavaahto-rahkaa jäi yli, ja söimme sen jälkiruokana mustikoiden ja vattujen kanssa (nam).

Kääretorttupohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta






Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vuoraa korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla. Yhdistä kuivat aineet. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhoseos siivilän läpi ja kääntele varovasti jauhot taikinaan. Levitä uunipellille ja paista 6–8 minuuttia. Levitä pöydälle pellin kokoinen leivinpaperipala ja ripottele sen pinnalle sokeria. Kumoa kypsä torttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja poista uunissa ollut leivinpaperi. Anna jäähtyä. Leikkaa kolme lipun muotoista palaa (mittasuhde 11/18).

Kakkuun
marjoja tai valmista hilloa tms.
banaani
2 dl kuohu- tai vispikermaa
1 prk rahkaa
sokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
kaulittavaa sokerimassaa, valkoista ja sinistä
kostutukseen sokeroitua sitruunamehua tai maitoa 

Nosta pohjalevy tarjoiluastiaan ja kostuta levy esimerkiksi sokeroidulla sitruunamehulla tai maidolla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka ja sokeria. Levitä pohjalevyn päälle marjoja tai hilloa ja vähän kermavaahto-rahkaseosta. Aseta seuraava levy kakun päälle, kostuta ja täytä samoin kuin edellinen. Kostuta myös päällimmäinen levy ja levitä sen pinnalle ohuelti kerma-rahavaahtoa. Tasoita sivut kerma-rahkavaahdolla tai leikkaa terävällä veitsellä. Kakun voi myös päällystää kerma-rahkavaahdolla ja tehdä lipun ristin nonparelleilla. Käytin siis tällä kertaa kaulittavaa sokerimassaa. Pehmitin massaa käsissä ja kaulin sen pölysokeroidun leivinpaperin päällä ohueksi levyksi, jonka nostin kaulimen avulla kakun päälle. Leikkasin kulmat auki taitosta varten. Lopuksi siistin reunat terävällä veitsellä painamalla. Ristin tein kahdesta sinisestä sokerimassasta leikatusta suikaleesta.