Reissukohteessa
lähikaupan vihannestiskin hyllylle oli laitettu houkuttelevasti riviin
purkkeja, joissa oli erilaisia kuivattuja sieniä. Kaikkien nimiä en osannut
ranskasta suomentaa, mutta sen tiesin (ja sienten näöstäkin tunnistin), että trompette de la mort on mustatorvisieni.
30 grammaa ei maksanut montakaan euroa. Yksinkertaisista aineksista syntyi hyvä
keitto, ja josta tuoreen leivän kanssa sai kelpo lounaan.
Neljälle
30
g kuivattuja mustatorvisieniä
2
dl vettä liottamiseen
sipuli
voita
ja öljyä
6–7 dl vettä
2
kasvisliemikuutiota
2
dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
persiljasilppua
Murentele
sieniä pienemmiksi ja laita astiaan. Lisää pari desiä vettä ja anna sienten
turvota, mielellään vähintään pari tuntia. Silppua sipuli ja kuullota sitä voin
ja öljyn seoksessa tai vain jommassakummassa. Valuta sienet, mutta säästä
liotusvesi. Kypsennä sieniä hetki sipuleiden kanssa. Lisää sitten kuumaa vettä
ja kasvisliemikuutiot. Keitä noin kymmenen minuuttia. Ruokakerman voi lisätä
joko vasta tässä vaiheessa tai jo veden kanssa. Lisää myös sienten liotusvettä
lisämakua antamaan. Tumma vesi värjää myös keiton, joten jos ei halua kovin
tummaa keittoa, niin liotusvettä kannattaa panna sitten vähemmän.
Makustele
suola ja lisää sitä tarvittaessa. Pyöräytä vähän pippuria myllystä ja lisää
valmiin keiton pinnalle persiljasilppua, lehtipersiljakin käy.
Suurustaminen
Keiton
saa sakeammaksi esimerkiksi vehnäjauhoilla. Pari ruokalusikallista lisätään
siinä vaiheessa, kun sieniä on hetki kypsennetty sipulien kanssa. Jauhot sekoitetaan
tasaisesti sienten ja sipulien sekaan ja annetaan kypsyä pari minuuttia. Sitten
lisätään kuuma vesi koko ajan sekoittaen.