lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tippaleivät

Rakkain tippaleipäohjeeni on samaa sarjaa kuin moni muukin ohjeeni, eli vanha lehtileike, jolla on taipumuksia olla kateissa juuri silloin kun sitä tarvitsisi. Ilta-Sanomista leikattuun leikkeeseen en tietenkään ole kirjoittanut lehden ilmestymispäivämäärää, mutta kääntöpuolen elokuvateatterimainoksen perusteella se on vuodelta 1979. Formiassa ja Axassa pyöri loppuvuodesta 1978 valmistunut Bagdadin varas, jonka pääosassa oli mm. Roddy McDowall.



Noin 12 kpl
3 munaa
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
1 ¾ dl kermaa
1 sitruunan raastettu kuori
3 ½ dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 l öljyä (jotain mietoa, kuten rypsi- tai rapsiöljyä) paistamiseen
tomusokeria

Vatkaa munat kuohkeiksi ja lisää muut aineet. Kuumenna padassa litra öljyä n. 200 asteiseksi (vaalea leipäpala ruskistuu minuutissa kauniiksi). Pane pataa kuumenemaan myös teräskauha. Kauhan puuttuessa esimerkiksi säilykepurkki, josta on poistettu etiketit ja molemmat päädyt, sopii muotiksi. Pursota taikinaa paperitötteröstä (voi ostaa valmiita) kauhaan tötteröä koko ajan heilutellen. Kauhan pitää olla rasvan pinnassa. Kun tippaleipä on sopivan kokoinen, keikauta se pois kauhasta. Paista molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Nosta valumaan talouspaperin päälle. Ripottele pinnalle tomusokeria.